Ei-sanan sanominen ei ole monellekaan helppoa. Liian usein lupaudumme liian moneen urakkaan, kun kiltteyttämme emme pysty sanomaan toiselle ei, koska pelkäämme pahoittavamme hänen mielensä. Itsellemme kuitenkin sanomme ”ei” jatkuvasti. ”Ei, sinä et osaa tätä. Ei sinun kannata edes yrittää. Joku muu on tässä parempi. Ei sinulla olisi aikaakaan.”
Vai sanotko, ”joo, mutta”? ”Kyllä voisin tätä yrittää, mutta juuri nyt ei ole hyvä aika. Olisipa mielenkiintoista, mutta en minä kuitenkaan osaa.”
Entä jos sanoisit itsellesi ”joo, ja”?
Olin taannoin koulutuksessa, jossa minulle esiteltiin Joo, ja -harjoitus. Harjoituksen tavoitteena on auttaa ihmisiä ymmärtämään luovan prosessin kommunikointitaitojen merkitystä. Mikäli ryhmä tekee yhdessä jotain luovaa, ei toisen ideoille saa sanoa ”ei”. Ei tyrmää ja lannistaa. Yllättäen ”joo, mutta” lannistaa lähes yhtä paljon. Kokeilkaapa tätä kaverin kanssa. Toinen yrittää saada toisen innostumaan jostakin, esimerkiksi päivän reissusta laivalla Tallinnaan.
- Lähdetäänkö Tallinnaan?
- Ei!
- No, mutta nyt saisi halvalla risteilylippuja.
- Ei mua huvita.
Mitäpä siihen sitten sanoisi? Ei sitten. Menen Tallinnaan yksin/jonkun muun kanssa/en mene ollenkaan. Hiukan parempi vaihtoehto olisi:
- Lähdetäänkö Tallinnaan?
- Joo, mutta nyt ei jaksaisi millään.
- Lähtisit nyt. Liputkin olisivat tarjouksessa.
- Joo, mutta mennäänkö joskus toiste. On niin paljon töitäkin. Ja laivalla tulee huono olo, jos se keinuttaa. Ja rahaakin siihen menee.
Niinpä. Jää sekin Tallinnan reissu tekemättä ainakin tämän ihmisen kanssa. Tai sitten täytyy olla todella sinnikäs ja koettaa muuttaa kaverin mieli. Kolmas harjoitus onkin sanoa: ”joo, ja”.
- Lähdetäänkö Tallinnaan?
- Joo, ja käydään samalla Karnaluksissa shoppailemassa ompelutarvikkeita.
- Joo, ja voisimme kävellä sinne. Saamme samalla katsella kaupunkia.
- Joo, ja käydään syömässä Vanhassa kaupungissa jotain hyvää.
Sanomalla ”joo, ja” toisen ideaan annamme sille mahdollisuuden kasvaa yhteisessä luovassa ideointiprosessissa. Samoin käy myös työstäessäsi yksin omia ideoitasi. Mikäli sinulla on ystävä, joka innostuu uusista ajatuksista ja pystyy ennakkoluulottomasti työstämään niitä, hän on kullanarvoinen. Tällöin voit soittaa hänelle saadessasi uuden ajatuksen ja yhdessä ideoidessanne voitte yhdistää tietonne ja taitonne ja kehittää alkuperäistä ajatusta hyvinkin yllättävään suuntaan.
Kuinka usein sanomme itsellemme lannistavasti haaveillessamme jostakin. ”Suutari pysyköön lestissään” on perisuomalainen sanonta, joka kiteyttää ajatuksen siitä, ettei kenenkään pitäisi yrittää mitään uutta. Eräänä päivänä kyllästyin lannistamaan itseäni. Minä aloitin sanomaan ”joo, ja” itselleni aina kun sain hulluimmaltakin tuntuvan ajatuksen. (Toki tähän täytyy todeta, etten ole ollenkaan hurjapää, joten minun ideani eivät ole millään muotoa hengenvaarallisia.) Olen koulutukseltani musiikkipedagogi ja työssäni vien oppilaitani heidän epämukavuusalueilleensa ja saan iloita siitä, kun he siten löytävät uusia vahvuuksia itsestään muusikkoina. Miksi sen suominen itselle on niin paljon haastavampaa? Sen jälkeen, kun olen lopettanut tyrmäämästä ajatuksiani siitä, mitä voisin tehdä, olen alkanut säveltämään. Eräänä päivänä vajaa vuosi sitten sain ajatuksen säveltää liedin. Lied on siis sävelletty runo pianolle ja laululle. Tuumasta toimeen ja nyt liedejä on valmistunut useampi. Neljä liedeistäni on nauhoitettu YouTubeen. Olen Teoston jäsen ja olen saanut jutella puhelimessa ja sähköpostitse monen upean suomalaisen runoilijan kanssa pyytäessäni heiltä lupaa heidän tekstiensä säveltämiseen. YouTubessa julkaistuja sävellyksiäni on kuunneltu jo yli 2000 kertaa. https://www.youtube.com/watch?v=nnTOlxaYYzk&list=PL5VRGzOIzRzMmn5J7S_jCZ5tEDq2fOma0
Eräänä päivänä aloin haaveilemaan, että opiskelisin elokuvasäveltäjäksi. Pari päivää selvittelin, mitä se vaatisi. Jouduin toteamaan, että ehkä tämä ei heti nyt ole mun juttu, mutta pääpointti siinäkin oli, etten sanonut itselleni, etten pystyisi siihen, vaan aloin selvittämään, kuinka voisin pystyä siihen. Nyt kirjoitan tätä blogia ja suunnittelen vlogia esiintymisjännityksestä, olen opiskellut alallani eteenpäin ja tehnyt opetusmateriaalia säveltämisen opettamisesta. Minä!! Se jälkeen, kun annoin itselleni vapauden ideoida, maailmastani tuli värikkäämpi paikka. Nyt saatan metsässä koirien kanssa kävellessäni nauhoittaa puhelimen sanelimeen ideoita, joita luonnossa kulkiessani saan tai laulaa muistiin melodian pätkän, joka mielessäni pyörii. Opiskelen ranskaa puhelimen sovelluksella (oikeasti todella hauskaa ja kätevää), luen läpi runokirjoja ja kuuntelen äänikirjoja, joista etsin uusia inspiraation lähteitä. Pystyn myös kuuntelemaan hiljaisuutta ja kestän hetken toimettomuutta, koska uudet ajatukset tarvitsevat tilaa syntyä. Tehokas suorittaja-minäni on saanut rinnalleen elämää haistelevan visionäärin, joka haluaa elää, kokea ja tuntea.
Edelleen en tiedä, mikä minusta tulee isona. Eikä sillä itseasiassa ole väliä. Minulla on pää täynnä suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Mitkä niistä lopulta toteutuu, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että sanon vihdoin ”joo, ja” elämälle.
Ihana kirjoitus Tiina ja niin totta. Monen ihmisen elämä olisi paljon värikkäämpää, kun kaikesta ei kieltäydyttäsi vaan annettaisiin asioille sekä ihmisille mahdollisuus. Muutos on aina menemistä epämukavuusalueelle, jonka sietämiseen harjaantuu, eli sitä oppii sietämään paremmin, joskus siitä vielä oppii tykkäämäänkin.
Ihana on isosiskona seurata sinun kasvamistasi, niin ammatissasi kuin ihmisenä.
¨ Muutoksessa on vaikeinta hitauden sietäminen¨
Tuo hitauden sietämisen vaikeus on niin totta! Toisaalta, kun oppii rauhoittumaan ja antaa asioille aikaa kypsyä, voi löytää täysin uusia näkökulmia. Epämukavuusalueelle meno on hyvin samanlaista kuin esiintymisjännitys. Hallitsemattomana negatiivinen tunne estää toiminnan, mutta oikein annosteltuna auttaa aina toistaan parempiin suorituksiin.