Eckhart Tolle kehottaa kirjassaan ”Läsnäolon voima” kysymään itseltään, mitä huolia minulla on juuri nyt. Meillä ihmisillä on taipumus murehtia menneitä ja huolehtia tulevasta.
Ja kuinka helppoa onkaan huolehtia, mitä kamalaa seuraavaksi voi tapahtua! Se taitaa olla varsinkin jokaiselle vanhemmalle tuttua. Pienestä lapsesta huolehtiessa täytyy olla tilanteista askeleen edellä, jotta voi estää tulevat vahingot mahdollisimman hyvin. Kuitenkaan yltiöpäinen huolehtiminen ei auta lasta. Vaikka kuinka huolehtisimme ja varoisimme, vahinkoja sattuu silti. Tarina kertoo äidistä, joka lapsen opetellessa luistelemaan kulki lapsen takana tyyny kädessään, jotta saattoi estää, ettei lapselle satu hänen kaatuessaan taaksepäin. Lapsi kaatui nokalleen. Hyvää tarkoittava, huolehtiva, lähellä oleva äiti ei kaiken yrittämisenkään myötä pystynyt estämään vahinkoa sattumasta. Eikä huolehtiminen rajoitu vain pienten vahinkojen sattumiseen, vaan tulevaa voi murehtia ja pelätä niin, että se tuntuu lamauttavalta. Mutta mitä se hyödyttää? Pahimpaan varautuminen ei estä katastrofin tullessa sen murskaavuutta. Todennäköisesti olet murehtinut etukäteen monia kauhuskenaarioita ihan turhaan vain lopulta todetaksesi, että kaikki meni ihan hyvin. Mitä etukäteen huolehtiminen auttoi? Se vei ison osan energiaasi ja iloa prosessista. Et pystynyt nauttimaan täysin rinnoin huolesi keskellä. Eikä turha murehtiminen pidä läheisiäsi turvassa, vaikka kuinka niin toivoisit. (Enkä puhu nyt huolellisesta valmistautumisesta ja tarvittavien turvatoimien huomioimisesta.)
Entäpä menneisyys sitten. Meillä jokaisella on kokemuksia elämässämme, joita emme olisi toivoneet. Tuskin kukaan onnistuu elämään kokematta suuria menetyksiä ja pettymyksiä. Kuinka vaikeaa niistä muistoista onkaan päästää irti! Tolle käyttää kirjassaan termiä kärsimyskeho, jossa me ihmiset viihdymme omassa surkeudessamme rypien. Kärsimyskeholle on eri nimityksiä eri kirjoissa, mutta perusajatus siinä on, ettemme osaa päästää muistoistamme ja kurjuudestamme irti, vaan kierimme pahassa olossamme loputtomasti. Tähän sisältyy myös omien epäonnistumisten kokeminen. Hetken henkilökohtainen epäonnistuminen saattaa kasvaa valtavaksi möröksi, joka määrittää mielessämme meidän tulevat teot jo valmiiksi epäonnistuneiksi. Pyörimme yöllä sängyssämme miettien, miten ikinä voisimme onnistua epäonnistuttuamme kerran niin pahoin. Kuinka helppoa tuohon suohon on upota ja kuinka valtava energiasyöppö se on!
Pysähdy miettimään, mitä huolia sinulla on juuri nyt. Älä mieti eilistä, äläkä huolehdi huomisesta, vaan keskity nykyhetkeen. Juuri nyt istun keittiön pöydän ääressä aamuteellä tietokoneen ääressä kirjoittamassa. Osa talon väestä on jo liikenteessä, osa vielä nukkuu. Koira köllöttää jalkojeni juuressa. Pyykkikone hurisee kodinhoitohuoneessa. Juuri nyt kaikki on todella hyvin. Hengitän tätä hyvää oloa. En murehdi tulevista kiireistä, en edes elämäämme kriisiyttävästä koronasta, enkä sure menneitä, vaan keskityn tähän hetkeen. Juuri nyt, tässä hetkessä, minulla on hyvä olla. Tunnen kuinka voimaannun tästä tunteesta. Taidankin upota seuraavaksi sävellysprosessiin.