Tunnelukot
Jouduin tänä syksynä tilanteeseen, joka oli todella hämmentävä minulle itsellenikin. Olin vienyt itseni epämukavuusalueelleni. Olin luovan kirjoittamisen kurssilla, jossa herättelin unohduksiin painamaani harrastustani. Joutuessani kurssilla lukemaan toisten kirjoituksia ääneen koin lieviä paniikkikohtauksen oireita: rintaani puristi, eikä hengitys kulkenut normaaliin tapaan. Tilanne oli uusi ja todella epämiellyttävä. Seuraavalla kurssikerralla koin saman tunteen uudestaan. Ennen kolmatta kurssikertaa oli itsetutkiskelun paikka. Tunteet, joita kurssilla koin, tekivät minut epävarmaksi ja nostattivat minussa jännitystä seuraavaa kurssikertaa odotellessa.
Tunnetilojani pohtiessani ymmärsin, että olen kehittämässä itselleni esiintymisjännitystä tilanteeseen. Esiintymisjännitykseni alulle paneva tekijä ei siis ollut epäonnistunut esiintyminen, vaan jokin minussa, joka toi hyvin voimakkaat fyysiset tuntemukset vanhaa, ennen niin tärkeää asiaa työstäessäni. Asiaa pyöritellessäni tajusin, että olin kokenut voimakkaasti myös aiemmat viime vuosien yritykseni luovan kirjoittamisen tiimoilta, joten oireet aiheutti jokin tunnelukon tyyppinen esto, jonka olin tähän harrastukseen itselleni nuoruudessani luonut. Mitään traumaa siihen ei liity. Kukaan ei ole kohdellut minua kaltoin. Päätin vain joskus lukioiässä, etten ole tarpeeksi hyvä ja lopetin siihen. Se, kuinka vaikeaa asian uudelleen herättely on ollut, on yllättänyt minut itsenikin.
Huomasin olevani todella mielenkiitoisessa tilanteessa. Työstin mielessäni esiintymisjännitykseen liittyviä osa-alueita ja löysin itsestäni uudenlaisen syyn jännittämiselle. Mikäli minulla ei olisi vuosikymmenien kokemusta jännittämisen työstämisestä, olisin varmaankin joko jättänyt kurssin kesken tai käynyt kurssilla ja paniikki olisi voinut kertaantua kurssi toisensa jälkeen. Päätin ryhtyä itse itseni koekaniiniksi ja aloin ratkomaan asiaa. Kolmannen kurssikerran alussa kerroin muille kurssilaisille tilanteestani ja pyysin heiltä ymmärrystä asiani työstämiseen. Sanoin, että luen niin monta tekstiä kurssikerran aikana ääneen, että sen tuoma ahdistava tunne helpottaa. Oli ihanaa, kuinka he kaikki ymmärsivät ja tukivat minua. Ja heti kolmannen kerran alusta olen pystynyt suoriutumaan varsin hyvin. Ahdistus saattaa yrittää nousta, mutta pystyn painamaan sen tuoman ikävän tunteen pois ja jatkamaan hyvällä fiiliksellä. Edelleen huomaan, että mikäli oma tekstini on luettu hetkeä aiemmin, ääneen lukeminen ahdistaa enemmän. (Emme siis lue ääneen omia, vaan toistemme tekstejä.)
Asiaa pohtiessani kyselin aiheesta myös kollegoiltani. Sain kuulla, että voimakkaiden tunteiden kokeminen esimerkiksi oman äänen löytyessä laulutunneilla ei ole harvinaista. Itsemyötätuntoa ja mindfulnessia hyödyntävä ajatus on ottaa vastaan ja tarkastella itsessä tapahtuvia tunnereaktioita samalla ne hyväksyen. Tunnekokemuksia ei saisi käsitteellistää negatiivisiksi, vaan ne ovat tärkeitä matkalla kohti ilmaisun vapautta. Negatiivinen tunne tulisi ottaa vastaan hyväksyen ja mennä sen läpi. On oleellista, ettei tunteeseen jäädä kiinni, vaan se hyväksytään ja päästetään siitä irti. Liika uppoaminen tunteeseen saattaa johtaa traumatisoitumiseen. Toinen näkökulma aiheeseen on, että kyseessä on herkkyysalueelle meno, joka nostattaa erilaisia tuntemuksia. Tässäkin näkökulmassa herkkyysalueelle menoon tottuu. Sitä täytyy vain työstää siihen asti, että asia helpottaa.
Aihe on todella mielenkiintoinen, enkä minä todellakaan ole oikea ihminen sitä avaamaan. Kimmo Takanen on kirjoittanut useamman tunnelukkoja käsittelevän kirjan. Voit myös testata omat tunnelukkosi täällä. Tunnelukkojen ja oman mielen solmujen avaamiseen on nettikursseja ja kaikkein parhaiten niiden avaaminen onnistuu ammatti-ihmisen avulla. Halusin tuoda tämän näkökulman esiintymisjännityksen taustoihin. Takana ei tarvitse olla epäonnistumista, negatiivisia kommentteja, eikä mitään traumatisoivaa. Joskus me osaamme luoda omat ”traumamme” ihan ilman ulkopuolista syytä. Minä en ole vielä löytänyt syytä omaan kokemukseeni luovan kirjoittamisen saralla, mutta jatkan etsimistä ja asian työstämistä. Onnekseni osasin puuttua tilanteeseen ennen kuin se ehti nostattaa voimakkaampia tuntemuksia, jotka olisivat voineet syventyä jännittämiseksi ja viedä ilon kurssilla käymisestä. Joka tapauksessa minulla on vahva usko siihen, että tämän läpikäyminen kannattaa ja se vie minut kohti vapaampaa luovuutta ja vahvempaa minuutta.
Edellisessä esiintymisjännitystä käsittelevän sarjani artikkelissa keskityin myös esiintymisjännityksen taustalla oleviin ajatuksiin. Sarjan alkuun pääset tästä.
Jotkuhan sitä oikein etsii jännitystä. Eikö se periaatteessa ole vain hyvä juttu?
Jännitys on hyvä asia, kun se on hallinnassa. Jännitys antaa meille energiaa ja voimaa suoriutua paremmin. Ja tosiaan adrenaliinin tuomaan huiman hienoon olotilaan voi myös hakeutua tavoitteellisesti. Mutta toisinaan esiintymisjännitys muodostuu suoritusta haittaavaksi tekijäksi. Paniikki on olotila, jota tuskin kukaan itselleen haluaa. Minun ajatuksenani onkin käydä tässä sarjassa läpi keinoja, jolla haittaava jännitys valjastetaan omaa suoritusta parantavaksi jännitykseksi.
Ja pahoitteluni vastaukseni viipymisestä. Jostain syystä en saanut infoa viestisi saapumisesta.