Jokunen vuosi sitten mieheni lähti lasten ja papan kanssa mökille. Reissun teemaksi he ottivat, ettei ole sääntöjä. Kaikki, mikä ei ole laitonta tai vaarallista, oli sallittua. Lapsilla oli ihanaa. He saivat ideoida jos minkälaista puuhaa, eikä aikuisilta niin helposti tuleva ”ei” tai ”älkää” jarrutellut touhuja. Kotiin palattuaan mieheni nauroi, kuinka haastavaa säännöttömyys oli hetkittäin ollut. Ei siksi, että lapset olisivat pyrkineet tekemään jotakin vahingollista, vaan siksi, että kieltäminen sujuu meiltä aikuisilta vähän liiankin hyvin.
Meidän arkemme on sääntöjemme täyttämää. Sääntöjä olemme oppineet matkamme varrella, mutta meillä jokaisella on paljon sellaisia sääntöjä, jotka olemme luoneet itse itsellemme ja muille. Vuosien varrella omat sääntömme ovat muodostaneet automaattiajatuksia, jotka ohjaavat ajatuksemme tiettyyn suuntaan eri tilanteissa. Omat sääntömme saattavat olla hyvin kahlitsevia ja meille itsellemme haitallisia. Hyvänä esimerkkinä tästä on monen suomalaisen syyllistyminen jäädessään sairaslomalle. Olemme tunnollista, työtätekevää kansaa ja siksi hyvin usein huomaa ihmisten potevan huonoa omatuntoa sairaslomalle jäädessään, vaikka he olisivat kuinka sairaita. Sivullisesta se tuntuu ihan hullulta, mutta samassa tilanteessa huomaan itsekin tuntevani samoin. Automaattiajatuksemme on, että olemme laiskoja tai jollain muulla tavalla huonoja työntekijöitä, jos sairastumme, eikä ajatuksen tuoma stressi taatusti nopeuta paranemista.
Huomaatko ajattelevasi, mitä sinun pitäisi olla tai tehdä? ”Minun pitäisi painaa alle sen ja sen kilomäärän.” ”Minun pitäisi olla tehokkaampi, sosiaalisempi, nopeampi”, tai ihan mitä vain mielesi sinulle kertoo. Entä jos sinun ei pitäisikään olla yhtään mitään muuta kuin juuri oma ihana itsesi? Jos antaisitkin kokeeksi itsellesi päivän, jolloin et vaadi itseltäsi mitään, vaan nautit olostasi ja puuhaat itseäsi ilahduttavia asioita. Joka kerta, kun itsekritiikkisi koettaa antaa sinulle vaatimuksia, työnnät sen syrjään ja toteat tämän päivän olevan päivä, jolloin sinun ei tarvitse olla minkään muotin mallinen. Samalla heität nurkkaan muiden ihmisten arvostelun. Arvostat jokaista juuri sellaisena kuin he ovat. Huomaatko, kuinka päästät irti rajoittavasta negatiivisuudestasi ja päästät auringon paistamaan päivääsi? Huomaatko keskittyväsi paremmin itsellesi oikeasti tärkeisiin asioihin?
Luovassa prosessissa pitäisi pystyä päästämään meitä kahlitsevista säännöistä irti. Uutta luodessamme mukanamme ovat omat vaatimuksemme ja tieto-taitomme asiasta. Silti meidän pitää pyrkiä päästämään irti oppimistamme säännöistä ja uskaltautua kokeilemaan uudenlaisia menetelmiä ja yhdistelmiä. Ilman sääntöjemme kyseenalaistamista ajaudumme vain toistamaan aiemmin opittua. Minä rakastan klassisen musiikin ”sääntöjä”: tyylinmukaisuudesta huolehtimista, fraseerausta, pienten yksityiskotien hiomista, musiikin muotoja. Kaikkea ihanaa, joka muodostaa musiikin lumoavan kokonaisuuden. Silti olen huomannut nauttivani suuresti säveltämisen vapaudesta, säännöttömyydestä. Huomaan miettiväni toisinaan, voinko säveltää sellaista, mitä olen juuri sillä hetkellä tekemässä. Voinko käyttää tahtilajia, joka mielestäni sopii kohtaan? Voinko kulkea niitä säveliä pitkiä, joita korvani ja sydämeni kaipaavat? Kuinka ihanaa on silloin sanoa itselleen: ”Hei, ei ole sääntöjä. Voin säveltää ihan mitä haluan!” Se on uskomattoman voimauttavaa.
Minä olen klassikkoesimerkki vaativuuden tunnelukosta ja matkalaukullisesta sääntöjä, joita olen itselleni luonut ja niitä mukanani kantanut. Nyt, kun olen viimein alkanut tiedostamaan vaativuuteni ankaruuden, olen pystynyt vaimentamaan monia vaatimuksiani niin, etteivät ne pääse enää jatkuvasti hallitsemaan ajatuksiani. Matkalaukkuni on ehkä enää repun kokoinen ja kuljen energisenä itseeni uskoen luovasta prosessista toiseen. Aina se ei onnistu, mutta huomaan itsekritiikkini pysyvän päivä päivältä kauempana. Se on kuin seireeni, joka kutsuu luokseen, mutta tänä päivänä pystyn jo paremmin vastustamaan sen kutsua. Asian työstäminen on tuonut rentoutta, stressittömyyttä ja läsnäoloa päiviini. Ja jos minä pystyn siihen, taatusti pystyt sinäkin. Kokeile päivä ja hetki kerrallaan. Älä moiti itseäsi epäonnistumisesta itsekritiikin vallatessa ajatuksesi, vaan hyväksy se ja päästä siitä irti. Keskity hetkeen ja olemaan läsnä. Nauti rauhasta ja hyvänolon tunteesta, jonka se sinulle tuo. Ainoastaan harjoittelemalla voit sen oppia ja juuri nyt on hyvä hetki aloittaa.