Entä jos epäonnistut?
Esiintymisessä, niin kuin kaikessa tekemisessä on aina epäonnistumisen riski. Vaikka olisit valmistautunut huolella, tehnyt kaikki mentaaliharjoitukset viimeisen päälle ja kaiken pitäisi olla kunnossa, jokin voi viedä keskittymisesi ja kaataa esityksesi. Lohduttavaa on, että mitä paremmin olet valmistautunut, sitä epätodennäköisempää on, että yleisö edes huomaa kokemaasi epäonnistumista. Oma itsekritiikkimme saattaa vaatia meiltä niin täydellistä suoritusta, että pienikin särö esityksessä saattaa tuntua pilanneen kaiken, vaikka yleisölle se vain tekee esityksestäsi inhimillisemmän.
Se, kuinka suhtaudumme kokemaamme epäonnistumiseemme, on merkityksellistä. Muusikoilla on yleisesti käytössä lausahdus epäonnistuneeseen esiintymiseen: ”Häpeällähän siitä selviää.” Se on yhtä aikaa lohduttava ja aivan kamala sanonta. Sen hyvää tekevä näkemys on kertoa esiintyjälle, että mitään sen vakavampaa ei ole tapahtunut. Hävettää vain. Maailma ei ole kaatunut, eikä epäonnistunut esiintyminen ole jättänyt pysyviä vammoja keneenkään. Toisaalta sanonta kehottaa häpeämään. Kun olet hävennyt itseäsi tarpeeksi, selviät tästäkin mokasta ja jatkat eteenpäin. Mutta miksi pitäisi hävetä? Toinen muusikkojen armoton sanonta on: ”Jokainen on yhtä hyvä kuin hänen viimeisin esiintymisensä on ollut.” Eli yksi esiintyminen tekee sinusta taiturin, toinen luuserin. Onneksi asia ei ole näin. Yksikään yksittäinen suoriutuminen ei määrittele sinua millään tavalla. Kyseessä on vain juuri se: yhden päivän, yhden hetken suoritus. Ei mitään elämää suurempaa.
Epäonnistumisesta selviämiseen voit vaikuttaa itse. Jos esiintymisiä on todella harvoin, yhden yksittäisen esiintymisen merkitys voi kasvaa kohtuuttoman suureksi. Kannattaa siis esiintyä mahdollisimman paljon. Siten huomaat, että sekaan mahtuu todellisia onnistumisia, ihan mukiinmeneviä suorituksia ja jokin pieleen mennyt hetkikin. Itse olen herännyt omaan vaativuuteeni tehdessäni YouTubeen nauhoituksia sävellyksistäni. Siinä vaiheessa, kun biisin on soittanut nauhalle 30 kertaa, eikä yksikään ole ollut riittävän hyvä veto, tai sitten tukka on ollut huonosti tai jokin muu nauhoituksessa pielessä, herää kysymys, kuinka todennäköistä on tehdä se napakymppiveto juuri konsertissa, jossa kappaleen esittää vain sen yhden kerran.
Mikäli koet epäonnistuneesi, nosta leuka pystyyn ja ole itseäsi kohtaan myötätuntoinen. Juttele ystäväsi kanssa tai käy keskustelua itsesi kanssa. Avaa tapahtunutta. Mitä oikeasti tapahtui? Miten yleisö tilanteen koki? Millä tavalla maailma kaatui, vai kaatuiko? Älä soimaa itseäsi, älä lietso epätoivoa. Rauhoita mielesi mindfullness-harjoituksella ja tarkastele tilannetta ulkopuolisen silmin. Epäonnistumisen hyväksyminen on kenelle tahansa prosessi, mutta myötätuntoisella suhtautumisella itseesi opit pikkuhiljaa tunnistamaan syyttävät ajatuksesi ja tarkastelemaan suoritustasi realistisemmin ja armollisemmin. Todennäköisesti mitään katastrofaalista ei ole tapahtunut.
Ratsastuksessa on sanonta, ettei ole hyvä ratsastaja ennen kuin on tippunut hevosen selästä sata kertaa. Toivon, ettei kukaan ratsastaja tipu niin monesti. Oikeasti hevosen selästä tippumisessa on kuitenkin aina loukkaantumisen vaara. Mutta tämän ajatuksen voisi ottaa ohjenuoraksi jokaiselle. Jotta voit kehittyä mestariesiintyjäksi, sinun pitää myös pudota monta kertaa. Ja kun tipahdat, pudista tomut vaatteistasi, oikaise ryhtisi ja nouse uudestaan ratsun selkään.
Itsemyötätuntoisen suhtautumisen oppiminen on laaja kokonaisuus, jota käsittelen lisää tulevissa blogikirjoituksissani. Esiintymisjännitystä käsittelevän sarjan edelliseen osaan pääset tästä ja koko sarjan alkuun tästä.