Liekö kevättä rinnassa, kun aihe tuntuu jälleen itselle ja muille ajankohtaiselta. Auringonvalon määrän lisääntyessä katse kääntyy kohti kesää ja ihmisten huomaa pohtivan, miten itsensä saisi jälleen kesäkuntoon. Talvella kropan voi piilottaa vaatekerrosten alle, mutta kesällä olisi ihana viihtyä niukemmissa vaatteissa ahdistumatta oman kehon muodoista.
Väitetään, että 70 prosenttia naisista haluaisi laihduttaa. Miehilläkin luku on 60%. Ihmisten kanssa jutellessa ajatus vahvistuu niin, että tuo 70 prosenttia on todennäköisesti jopa turhankin positiivinen arvio. Mistä jatkuva tyytymättömyys itseemme johtuu? Eräs ystäväni sanoitti sen, mitä moni mielessään ajattelee. ”Jos lopetan olemasta tyytymätön nykyiseen olotilaani ja hyväksyn itseni tällaisena, tarkoittaako se sitä, että kontrollini pettää ja lihon vääjäämättä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän?” Niin hullulta kuin tämä ajatus kuulostaakin, väitän, että yllättävän moni kokee sen omakseen. Mutta onko asia näin? Tarvitseeko meidän olla tyytymättömiä itseemme pysyäksemme ruodussa?
”Pitäisi laihduttaa. Kunhan vain saan itseni motivoitua jälleen sille ja sille kuurille, saan kyllä kilot pois. Se on toiminut aiemminkin.” ”Laihdun aina, kun pysyn kurissa, mutta repsahduksen myötä kilot aina palaavat.” ”Voin xxx kuurilla todella hyvin. Olen energinen ja laihdun. Kun vaan saisin itseni jälleen aloittamaan sen.” Nämä lauseet ovat elävästä elämästä. Olen kuullut ne useaan otteeseen eri keskusteluissa ja löydän myös itseltäni noita ajatuksia. Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, voisimmeko me pysyä energisinä ja nauttia kehostamme ilman kuureilla sinnittelyä tai jatkuvaa itseinhoa. Mikäli nuo kuurit tekevät olomme hyväksi, miksi niillä pysyminen ja niihin motivoituminen on hankalaa? Eikö ajatuksessa ole aikamoinen ristiriita?
Luin juuri Susan Hyattin kirjan UPEA: Opi kohtelemaan itseäsi rakastavasti ja kunnioittavasti. Hyatt vastustaa laihduttamiseen kannustavaa kulttuuriamme, joka saa jo kymmenenvuotiaat tytöt jättämään kouluruoan väliin. Hän on aiemmin käynyt läpi lukuisia dieettejä onnistumatta laihtumaan yhdelläkään niistä pysyvästi. Hyattin sanoma on, että meidän pitää lopettaa laihduttaminen, alkaa hakemaan elämäämme iloa ja onnea tuovia asioita ja käyttää eri kuureihin ja itseinhoon käyttämämme energia johonkin tärkeämpään, meille oikeasti merkitykselliseen asiaan. Hänen seitsemän viikkoinen ohjelmansa kehottaa siivoamaan elämästä ahdistavia asioita ja mielestä negatiiviset ajatukset, lisäämään nautintoa elämään ja nauttimaan kehomme liikkeestä sellaisella liikuntamuodolla, joka tuottaa iloa ja hyvää oloa. Hän lupaa ohjelmansa myötä painon tippuvan itsestään omalle keholle luonnolliseen painoon ilman, että mitään ruokaa tarvitsee siirtää kiellettyjen listalle.
Onko se mahdollista? Voisimmeko itseämme rakastaen ja elämästä nauttien päästä samaan kuin laihduttamalla? Hyatt kääntää nurin ajatuksen itsekurista ja sen puutteesta syömisen hallinnassa. Hänen mukaansa ongelma on oikeasti siinä, ettei meillä ole tarpeeksi iloa ja hyvää oloa tuottavia asioita elämässämme, mikä saa meidät tarttumaan suklaalevyyn. On totta, että herkuttelemalla usein palkitsemme itseämme, haemme hyvää oloa esimerkiksi illalla väsyneenä. ”Endorfiinit pitää saada jostakin. Jos en pysty urheilemaan, syön herkkuja”, erästä ystävääni lainaten. Entäpä jos sillä hetkellä, kun kätesi kurkottaa kohti sipsikulhoa, käyttäisit hetken sen miettimiseen, mitä oikeasti tällä hetkellä tarvitset? Mikä oikeasti toisi hyvän olon? Se voi olla lämmin kylpy, kävelylenkki tai sitten se on juuri ne sipsit. Tärkeää on, että kuuntelet itseäsi.
Vaikka nyt kevään tullen minulla on lähes vastustamaton hinku sättiä itseäni ja ruoskia itseni jollekin kuurille, olen päättänyt, että sellaisen aika on elämässäni takanapäin. Sen sijaan, että käpertyisin itseinhoon, (mikä olisi huomattavasti helpompi toteuttaa,) päätän arvostaa itseäni ja kehoani, jonka liikuttaminen tuo minulle iloa ja käyttää energiani johonkin mukavampaan. Juuri tällä hetkellä kehoni ja mieleni janoaa liikettä, joten lähden nauttimaan aurinkoisesta päivästä koirani kanssa raittiiseen ulkoilmaan ja sen päälle ehdin vielä salille ennen töihin lähtöä. Ja jos tämä ajatusmaailma ei vie minua kohti unelmieni vartaloa, mitä väliä. ”Bikinikuntoon pääsee laittamalla bikinit päälle”, tuumasi yksi ystäväni. Sinä päivänä, kun pystymme sisäistämään tämän ajatuksen, olemme jo pitkällä matkallamme kohti itsearvostusta