Kuvitellaanpa, että istut lämpimänä kesäiltana rannalla ja katsot kaunista auringonlaskua. Yhtäkkiä näet taivaalla valtavan petolinnun, joka lentää suoraan sinua kohti. Tai voisimme olla kauniissa puistossa piknikillä. Eväät on katettu kauniisti koriin, viltti levitetty nurmikolle ja aurinko lämmittää ihanasti. Yhtäkkiä puistoon tulee leijona. Kumpaan sinun huomiosi kiinnittyisi: kauniiseen auringonlaskuun tai hyvään oloon puistossa, vai petolintuun tai leijonaan? Vastaus on helppo: Huomiomme kiinnittyisi uhkaavaan tekijään. Tekisimme nopeita päätöksiä, miten toimisimme seuraavaksi, jotta voisimme selvitä tilanteesta vahingoittumatta.
Aivomme priorisoivat, mihin kiinnitämme huomiomme milloinkin. Negatiiviset tunteet, kuten viha, inho ja pelko kuuluvat meidän jokaisen normaaliin tunnevalikoimaan ja ovat samalla meitä suojelevia tunteita. Kriisitilanteessa aivomme nostavat nämä hälyttävät tunteet muiden tunteiden yläpuolelle, jotta pystymme suuntaamaan keskittymisemme uhkatekijän poistamiseen. Emme jää nauttimaan ihanasta eväsleivästä leijonan lähestyessä, vaan aivomme tekevät päätöksen, taistelemmeko, pakenemmeko vai jähmetymmekö paikallemme selvitäksemme. Kuulostaa järkevältä, vai mitä? Näin toivommekin aivomme toimivan. Ongelma asiassa on se, että nämä negatiiviset, meidän suojeluumme tarkoitetut tunteet voivat aktivoitua myös tilanteissa, joissa todellista uhkaa ulkopuolelta ei ole ja silloin ne kääntyvät meitä itseämme vastaan.
Ajatellaanpa, että olet pitämässä puhetta. Kaikki sujuu viimeisen päälle: yleisö keskittyy ja nauttii sinun kuuntelemisestasi. Yhtäkkiä sanot jotain ihan järkyttävän typerää, jonka jälkeen kirkkaanpunaisena helottaen takeltelet eteenpäin, onnistuen pitämään loppupuheen kasassa. Mokattuasi näet yleisössä yhden ihmisen, joka katsoo sinua kädet puuskassa paheksuen. Tai olet soittamassa tunnin mittaista konserttia. Soitto sujuu ja fiilis on korkea. Ja sitten sössit upean biisin huippukohdan ihan totaalisesti. Vaikka loppukonsertti sujuisi jälleen loistavasti, kumman muistat päällimmäisenä konsertin jälkeen: onnistumisen tunteen vai pieleen menneen kappaleen? Kumpi tunne puheesi jälkeen olisi: upea voittajafiilis vai häpeä? Jos onnistut keskittymään onnistuneisiin hetkiin, onneksi olkoon, se on juuri se, mihin meidän kaikkien pitäisi pystyä. Valitettavasti meidän aivomme helposti priorisoivat nämä epäonnistumisen esille tuomat tunteet: häpeän, ärtymyksen ja jopa itseinhon.
Epäonnistuessamme uppoamme helposti itsekritiikin suohon, jolloin ulkopuolisesta pienikin epäonnistuminen saa valtavat mittasuhteet. Sen lisäksi, että tuo tapahtunut epäonnen hetki aiheuttaa harmia ja pettymystä, koemme helposti myös itsemme riittämättömiksi, huonoiksi epäonnistujiksi. Negatiiviset, meidän suojeluumme tarkoitetut tunteet kääntyvät meitä itseämme vastaan ja valtaavat ajattelumme. Emme pysty näkemään onnistumisia epäonnistumisen ympärillä, vaan positiiviset tunteet ja ajatukset jäävät itseinhon varjoon samoin kuin petolintu peittää laskevan auringon näkökentässämme. Lyhytaikainen stressi lisää energiaa ja keskittymistämme, mutta upotessamme itsekritiikin suohon stressi pitkittyy ja uuvuttaa. Yöunet saattavat jäädä lyhyiksi murehtiessamme, ja voimavarojen väheneminen aiheuttaa itseä ruoskivan kierteen, josta ulospääsy on hankalaa.
Mikäli tiedät syyllistyväsi häpeään pohjautuvaan itsekritiikkiin, ei tilanne kuitenkaan ole lopullinen, mikäli itse tahdot sen muuttaa ja olet valmis tekemään töitä sen eteen. Voimme opettaa aivojamme rauhoittumaan ja olemaan reagoimatta vaaratilanteen tavoin epäonnistumisiimme. Erilaiset itsemyötätuntoa vahvistavat harjoitukset ja mindfullness ovat tässä avainasemassa. Tärkeää on tarkastella omia tunteita ikään kuin ulkopuolisena ja suhtautua omiin kokemuksiin hyväksyvästi. Negatiivisia tunteita ei yritetä kieltää ja painaa pois, mutta sen sijaan, että uppoutuisimme menneeseen ja tuomitsisimme ja rankaisisimme itseämme, fokus suunnataan tulevaisuuteen. Myötätuntoisessa oman toiminnan korjaamisessa keskeistä on halu parantaa omaa toimintaa, kasvaa ja kehittyä.
Kun harjoittelun myötä opit tunnistamaan sinussa herääviä tunteita ja suhtautumaan niihin lempeästi kannustavan ja rohkaisevan opettajan tavoin, negatiiviset tunteet eivät enää saa valta-asemaa ajatuksissasi, eivätkä peitä alleen onnistuneiden hetkien tuomaa iloa. Näin tämä energiasyöppö ajattelumalli vaihtuu rakentavaksi rohkeudeksi, luvaksi myös epäonnistua.