Elizabeth Gilbert sanoo kirjassaan Big Magic: Uskalla ajatella luovasti (Gummerus kustannus Helsinki 2016), että perfektionismi on Pradaan puettua epäonnistumisen pelkoa. Kuinka oikeassa hän onkaan! Perfektionismia pidetään jopa toivottavana ominaisuutena. Ajatus on, että perfektionisti tekee kaiken viimeisen päälle hyvin. Mikäli perfektionismin jaottelee hyvään ja huonoon perfektionismiin, hyvä perfektionismi on juuri sitä, että nauttii tunnollisesta työskentelystä, kun taas liian pitkälle viety huono perfektionismi estää toiminnan. Hyvä perfektionismi ei ole ahdistavaa. Siinä on kyse pitkäjänteisyydestä, huolellisuudesta, yksityiskohtiin keskittymisestä ja sinnikkyydestä. Saman termin käyttäminen positiiviseen ja hyvin negatiiviseen tapaan suhtautua asioihin, sekoittaa, ja antaa hyväksynnän huonon perfektionismin muodolle. Jos et pysty aloittamaan uutta harrastusta, koska koet, ettet ole lähtökohtaisesti siinä tarpeeksi hyvä, ennen kuin olet uutta lajia edes kokeillut ja harjoitellut, pelko epäonnistumisesta estää mahdollisuutesi löytää itsellesi uusi tärkeä harrastus.
Kävin mielenkiintoisen keskustelun hyvin vahvasti perfektionistisen nuoren kanssa. Näen työssäni, kuinka kaikessa täydellisyyttä hakevat nuoret uupuvat työtaakkansa alla. Meidät kasvatetaan siihen, että pitää pyrkiä tekemään parhaansa. Näin olen itsekin lapseni kasvattanut. Pitää tehdä parhaansa ja katsoa, mihin se riittää. Tämä upea nuori kertoi, kuinka hänelle parhaansa tekeminen on sitä, että jokaista kouluainetta pitää opiskella ihan älyttömästi. Vain taivas on rajana. Todistuksen kaikki numerot ovat kymppejä, kymppi miinus kokeesta on jo epäonnistuminen. Tämä nuori muistutti minua, että taito on oppia tekemään asioita riittävästi. Hänen haasteenaan on löytää tämä raja.
Eräässä tutkimuksessa lapset laitettiin ratkomaan tehtäviä. Osaa tehtäviä ratkoneista lapsista kehuttiin heidän älykkyydestään, kun taas toista ryhmää kehuttiin sinnikkäästä yrittämisestä. Kävi ilmi, että älykkyydestä kehutut lapset valitsivat jatkotehtävistä helpompia vaihtoehtoja, kun taas yrittämisestä kehutut lapset valitsivat haastavammat jatkotehtävät. Älykkääksi kehutut eivät halunneet ottaa riskiä epäonnistumisesta, jotta saisivat jatkossakin kehuja. Yrittämisestä kehutuilla ei tällaista painolastia ollut.
Itselleni perfektionistisuus on tuttu aihe. Pianistin pitää jaksaa hioa loputtomiin yksityiskohtia, jotta saa ne kuulostamaan juuri siltä, mitä korva vaatii. Kuitenkin liiallinen perfektionistisuus saattaa tuhota musiikkiesityksen. Soittaessa on pakko mennä riskillä. Soittaja ei voi mitenkään olla täysin tietoinen jokaisesta soittamastaan sävelestä, vaan musiikin pitää antaa virrata vapaasti. Jos soittaja haluaa olla varma, että esimerkiksi kappaleen huippukohdan soinnut ovat oikein ja käyttää sekunnin kummankin käden sävelten tarkistamiseen, hän on jo auttamattomasti myöhässä ja kappaleen huipentuma on pilalla.
Meidän ihmisten tulisikin löytää balanssi omien vaatimustemme ja elämän realiteettien välille. Jos tavoitteena ei ole fitness-kisat, onko tarpeellista juosta salilla viisi kertaa viikossa, vai riittäisikö kolme viikottaista treeniä pitämään kropan kunnossa ja mielen virkeänä? Yli jääneen ajan voisi käyttää vaikka ulkoiluun tai johonkin muuhun rentouttavaan toimintaan. Jos arvostat viimeisen päälle siistiä kotia, mutta painat pitkiä työpäiviä tai kotona sotkua tekevät pienet lapset, olisiko mahdollista löysätä vähän omista vaatimuksista ja kestää pientä epäjärjestystä? Jos voimavarat alkavat olla vähissä, eikä omaa aikaa ole ollenkaan, olisiko aika pohtia, mikä itselle on tärkeää? Pienin muutoksin voit helpottaa arkeasi ja löytää aikaa itsellesi. Matka kohti luovempaa elämää vaatii rauhoittumista. Luova toiminta vaatii aikaa. Kiireessä ja stressissä se ei onnistu.