Minulle ei tuota vaikeuksia keksiä tekemistä. Jatkuvasti päässäni pyörivä to do -lista on pitkä ja täynnä kaikkea innostavaa ja ihanaa, mihin haluan aikaani käyttää. Päiväni koostuvat innostuneen inspiraation vallassa tehdyistä projekteista. Silti huomaan väsyväni ja nyt lomaa kohti tullessa aikaansaamisteni määrä laski radikaalisti.
En ole tilanteessa ensimmäistä kertaa. Puolitoista vuotta sitten aloin etsimään tietoa, mistä väsyminen voi johtua, kun elämä on täynnä positiivista intoa. Mieli ja kroppa ovat uupuneita kuin rankan stressaavan ajanjakson jäljiltä, vaikka olin leijaillut flowssa päivästä toiseen. Kävi ilmi, että myös innostuminen on elimistölle stressitila. Innostuminen tuo positiivista stressiä, joka tuo energiaa ja auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään. Positiivinen stressi kuitenkin tuo elimistöön rasitustilan siinä missä negatiivinen stressikin ja meidän täytyy huolehtia palautumisestamme myös innostuneiden projektien sisällä.
Paul Gilbert esittää kirjassaan Myötätuntoinen mieli, että meillä on kolme tunteiden säätelyjärjestelmää, jotka kaikki pitää ottaa huomioon. Uhka- ja itsesuojelujärjestelmämme tarkoituksena on pitää meistä huolta. Siihen sisältyy taistele, pakene tai jähmety -reaktiomme ja monet negatiivisina kokemamme tunteet, kuten viha, ahdistus ja inho. Uhka- ja itsesuojelujärjestelmämme voi myös kääntyä meitä itseämme vastaan saaden meidät tuntemaan vihaa ja inhoa itseämme kohtaan. Innostava ja resurssien hankkimiseen keskittyvä järjestelmämme antaa meille energiaa ja motivaatiota työskennellä kohti tavoitteitamme. Dopamiinin huumassa olemme valmiita taistelemaan ja myös kilpailemaan saavuttaaksemme haluamamme. Kolmas tunteiden säätelyjärjestelmä on rauhoittava ja tyydytystä tuottava. Tähän kuuluvat levollinen tekemättömyys, rauhoittuminen, turvallisuus ja sisäinen rauha. Tällöin emme kaipaa muutosta, vaan keskitymme tähän hetkeen ja sen tuomaan hyvään oloon.
Kuulostaa selkeältä, eikö vain? Mutta kuinka tuohon levolliseen tekemättömyyteen pääsisi? Minä rentoudun tekemällä, mutta nyt pitäisi keksiä jotain rauhoittavaa tekemistä, jotain minkä ääressä voisin nollata ajatuksia ja vain olla. Normaalisti pienet reissut lomilla ovat tuoneet tarvittavan hengähdyksen, mutta nyt koronan riehuessa olemme viettäneet lomamme tiiviisti kotona, mikä on tuonut uuden haasteen palautumiseen. Rentoon, tekemättömään olotilaan pääseminen kotona ollessa ei ole ihan helppoa. Musiikin parissa työskentely vie innostuksen valtaan. Ommellessa nykyisin suunnittelen ja kaavoitan paljon itse, joten sekin on hyvin intensiivistä ja luovaa puuhaa. Kotikin kaipaa loputonta siivousta. Katson olkkarin lattialla tyytyväisenä köllöttelevää koiraani, jolla ei näytä olevan huolta huomisesta. Koirani hallitsee hetkeen keskittymisen ja rauhoittumisen. Kuinka pääsisin samaan itsekin?
Pari päivää sitten tein jotain, mitä en ole tehnyt todella pitkään aikaan: Makasin keskellä päivää sohvalla ja katsoin televisiota! Omatunto yritti soimata minua moisesta laiskottelusta, mutta päätin, että nyt olen tämän tarpeessa. Toista tuntia Australian rajavalvonnan toimia seurattuani ja opittuani, ettei sinne saa viedä tiettyjä ruokia, eikä mitään missä voi olla ötököitä tai siemeniä, aloin muistelemaan, että minulla taitaa olla keskeneräinen huivin virkkaustyö kaapissa. Nuorempana kudoin, virkkasin ja tein kirjontatöitä, mutta lasten syntymän jälkeen viimeiset lähes parikymmentä vuotta keskeneräiset työt ovat lojuneet kaapissa. Olen miettinyt, miten ihmeessä ennen jaksoin tehdä käsitöitä televisiota katsoessa, kun nyt kymmenen aikaan illalla television avattuani jaksan hädin tuskin katsoa pätkän jotain ja painun pehkuihin.
Virkkaaminen on täydellistä rauhoittumista. On ihana tehdä valmiin ohjeen mukaan silmukka toisensa perään ja nähdä kauniin työn valmistuvan. Viimein muistin, kuinka jaksoin ja viihdyin silmukoiden parissa niin hyvin nuorempana. En yrittänyt olla aikaansaava myöhään väsyneenä, vaan istahdin käsitöiden pariin siihen aikaan päivästä, kun olin vielä pirteä. Jokin taustalla pyörivä televisio-ohjelma tai äänikirja siivittävät ajan lentoon ja yhtäkkiä huomaan päivästä kuluneen aimo annoksen rennon rauhoittumisen tilassa. ”Käsityöt ovat oivallinen alibi laiskottelulle”, tuumasi käsitöitä rakastava ystäväni pohtiessani asiaa hänelle puhelimessa.
Viimein löysin lomalleni tavan rentoutua. Pahoin pelkään, ettei aiemmin lomalle suunnittelemani to do -lista juurikaan tämän viikon aikana lyhene, mutta loman lopussa tuleva kaunis hartiahuivini saattaa olla jo melko valmis. Ja välillä nappaan äänikirjan korvilleni ja lähden nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta pitkillä kävelylenkeillä koirani kanssa. Tämän loman keskityn rentoutumiseen. Lataan akkuni niin, että loman jälkeen olen taas täydessä iskussa ja pääsen uudella innolla keskittymään keskeneräisiin ja tuleviin projekteihini.